Muistan jostain lukeneeni, että sipulia kannattaa liottaa ennen istutusta lämpimässä (40 astetta?) vedessä, niin saattaa välttää jonkin sienitaudin tms. No, minähän liottelin sipulia, ja sitten unohdin sen sinne veteen päiväksi. Onneksi vettä ei ollut kovin paljon ja sipulin juuret ainakin käsittelystä näyttivät turvonneen.
Purkki oli niin tyhjän näköinen, että laitoin mullan päälle kynttiläpurkissa olleet irtonaiset kahvipavut ja väriksi taas vähän kärpässieniä. Sienet otan ehkä pois, mutta pavut saavat olla.
Mielestäni nyt löytyy jo tekohyasinttiakin. Ne voisivat olla kivat koristeet tuplaikkunoiden väliin. Näillä pakkasilla sinne ei oikein viitsi aitoja laittaa jäätymään. Pikainen kuukkelointi paljasti, että löytyihän niitä hyasintteja esimerkiksi täältä. Ja monta muutakin kivaa kasvia tuolta löytyisi; oliivipuu, puksipuu ja tai vaikka muratti.
Kuvassa on joulun 2008 amaryllis, jonka olen kukinnan lopuksi katkaissut ja laittanut valmiiseen risukaulukseen. Siinä se kesti vielä hetken vaikka terälehdet alkoivat jo tippumaan.
Pieni sydän on taivutettu vanhasta seinäkalenterin kierreosasta (siis siitä mikä pitää sivut yhdessä) ja viimeiseen kerrokseen on lisätty sekaan muutama puuhelmi. Jos kalenterissa on painatus vain toisella puolella, eikä siinä ole talteenotettavia kuvia, niin sivuista saa leikattua paljon lappusia ostoslistoiksi sun muiksi. Näin tulee koko kalenteri hyötykäyttöön.
Vaikka amaryllis on komea kukka, niin lempijoulukukkani on vaatimaton hyasintti. Sen tuoksua ei mikään voita. Yleensä olen jo itsenäisyyspäiväksi hankkinut pöydälle yhden sinisen hyasintin.
Mukavaa marraskuun viimeistä päivää. Huomenna se joulunodotus sitten alkaa, ainakin lapsilla, ihan tosissaan kun saa availla joulukalenteria. Täytyypä tehdä sille asialle jotain.
Minun amaryllis kukki viime vuonna tammikuussa, nyt sama (jo 3. vuosi menossa) on kasvattanut jo melkoisesti lehtiä, mutta epäilenpä kukkiiko tuo ollenkaan :-)
VastaaPoistaMinä en saa amaryllistä kukkimaan uudelleen. Minunkin suosikkikukkani on jouluna on hyasintti.
VastaaPoistaPami: Onko kukkavarsimäärä lisääntynyt tai sipuli kasvanut vuosien varrella?
VastaaPoistaJoskus minäkin olen istuttanut amarylliksen pihaan varjoon, missä se kasvatti komeat lehdet... no sinne se sitten syksyllä jäi ;) Josko tänä vuonna? Meillä ei ole ikkunalautoja missä niitä "kesättää".
Editoin jo tuonne tekstinkin sekaan, että tänään 5. päivä huomasin sipulissa vihreän piipan eli elossa on.. vesikäsittelystäni huolimatta.
VastaaPoista