torstai 7. marraskuuta 2013

Bloggaan,siis olen

Tervehdys pitkästä aikaa. Kyllä täällä ollaan oltu, vaikka viime joulu jäikin tämän blogin osalta välistä. Tänä jouluna aion taas inspiroitua teidän joulublogeistanne ja kertoilla jotain omistakin jouluvalmisteluista.

Viime päivien harmaus ja piiskaava sade ei ole joulumieltä vielä esiin houkutellut ja syksyn ensimmäinen glögikin on vielä nauttimatta. Tulevana viikonloppuna voisi olla sen aika. Ehkä voisin myös tehdä äidille satsin gluteenittomia pipareita. Pakastimessahan ne säilyvät hyvin. Kuopus paistoi eilen ensimmäiset piparit valmistaikinasta, mutta eihän pikku purkillisesta moneksi päiväksi riitä. Piparkakut ja pikkupojat kun ovat, ainakin meillä, poikkeuksellisen hyviä kavereita keskenään. Itse olen tehnyt keväällä ruokavaliomuutoksen ja yritän etsiä vähän "terveellisempien" pipareiden reseptejä. Hakusessa olisi lähinnä luontaisesti gluteenittomien ja/tai kokonaan viljattomien pipareiden ohjeita. Ehkäpä joku hyväksi havaittu eksyy tännekin.

Viime jouluna tuli otettua vain muutama hassu valokuva ja tämä on yksi niistä. Nopea näppäisy joulupöydän koristeesta: soikea tarjoitin, kuusenkynttilät, joululta tuoksuvia omenoita ja käpyjä. Yksinkertaista, mutta kaunista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥