torstai 5. helmikuuta 2015

Tervetuloa toiseen blogiini

Olen palannut blogistaniaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Tämä blogi pysyy edelleen pelkästään joulublogina, mutta tein sille kaveriksi Risulinnun elämää -blogin.

Aikaisemmin minulla on ollut sekä käsityö että puutarhablogi, mutta tällä kertaa kaikki löytyy samasta paikasta. Blogin aihealueita ovat mm. askartelu, käsityöt, puutarhurointi sekä sisustus&remontti. Tervetuloa visiitille ♥

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kierrätyslintuja


Helmikuussa ollaan ja viimeiset paperitähdetkin on riisuttu ikkunoista pois. Talvi tuli takaisin ja maisema on kauniin valkoinen. Monta askartelujuttua piti ennen joulua tehdä ja nythän siihen on hyvin aikaa, vai mitä? Tämä lintu oli yksi niistä. Idea Pinterestistä ja malli JOYWORKS -blogista, minne se on kopioitu Better Homes and Gardens Special 2008 Christmas Idea lehdestä.


Lintuun tarvitaan kartonkia, mutta kierrätysmyönteisenä käytän pahvinkeräykseen menevää kaunista jätettä: teepussien pakkauksen, rusinapaketin ja maitopurkin. Sabluunan lisäksi tarvitset sakset, tahraamattoman kynän, kirkasta teippiä tai liimaa sekä silmäneulan ja lankaa ripustukseen.

Aloita tulostamalla (tai jäljentämällä kaavat näytöltä ohuelle paperille) linnun kaava haluamaasi kokoon. Avaa kartonkipakkaukset saumoistaan.


Sommittele ja piirrä kaavat pakkauksen päälle. Koska kuvioita oli näissä pakkauksissa vain toisella puolen, tein kaksi vartalo-osaa toistensa peilikuvina.


Leikkaa niin, että piirtämäsi viivat katoavat. Siipien kohdalla voit hyödyntää pakkauksissa olevia valmiita taitoksia. Siipien ei tarvitse olla mallin mukaiset, mutta niiden on hyvä olla symmetriset.


Teepaketista sai hyvin leikattua linnun osat, ja jäljelle jäi vielä pieni palanen vaikka lahjatagiksi.


Merkitse osiin leikkausmerkinnät sabluunan mukaan ja leikkaa lovet. Taita pyrstö kaarevaksi.


Piirrä linnulle silmät ja kokoa lintu. Kiinnitä vartalon osia tarvittaessa yhteen teipin paloilla tai liimalla.


Lisää ripustuslanka siipien taakse.


Ripusta ja ihaile miten roska muuttui koristeeksi.


Ja sama onnistuu tietysti myös rusinapaketista. Tai vaikka vanhoista joulukorteista.




Tämän postauksen myötä kiitän lukijoitani sekä toivotan teille mukavaa kevättä, kesää ja syksyä. Nähdään taas päivien pimetessä ja joulufiiliksen noustessa!


Ps. Jos kauniita pakkauksia vielä jäi, niin tässä vielä pari vinkkiä  muutaman vuoden takaa.