maanantai 16. joulukuuta 2013

Kolmas adventti

Kolmas adventtisunnuntai hurahti vauhdilla keskimmäisen synttärijuhlinnassa ja kotona ehdin olla vain muutaman tunnin aamulla ja illalla. Muksuja uimahalliin, hampurilaiselle ja elokuviin viedessä ehdin kuitenkin myös jouluostoksille. Nyt lahjapuoli on jo hyvällä mallilla. Vielä kun saisi lahjat paketoitua sievästi, niin sitten voikin keskittyä ruokapuoleen, siivoiluun ja koristeluun.


Polttelin kolmea kynttilää vasta tänään päivän harmaudessa, lisäsin ikkunaan vielä yhden paperitähden valoa tuomaan sekä kuuntelin Jouluradiosta rouheampaa joulua. Huomenna on tiedossa astetta rauhallisempaa joulumusiikkia, kun menen ystävän kanssa kuuntelemaan Noormarkun kirkkoon Juha Tapion Mies ja kitara joulukonserttia. Mahtaakohan tämä laulu soida huomenna?


Hyvää alkanutta viikkoa!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Kortit postin matkassa


Kortit ovat postin matkassa, vaikka Seija-myrsky lukuisine sähkökatkoineen yrittikin puuhaa vähän häiritä.


Kortti pysyköön piilossa vielä muutaman päivän, mutta käytin siinä harmaata korttipohjaa, Tiimarin sivuilta ekopaperille tulostettua joulupaperia, vaalealle helmiäishohtoiselle paperille tulostamaani mustavalkoista peuran kuvaa, mustaa dymonauhaa, leimasinta, paperinarua sekä washiteippiä.

Mieskin osallistui tänä vuonna korttien tekoon dymottamalla muutaman kymmentä kertaa ILOISTA JOULUA ja tulostamalla kirjekuoriin osoitetekstit. Sain kulutettua leikkaamiseen ja liimaamiseen melko paljon aikaa, joten annoin itselleni luvan tulostettuihin tervehdyksiin ja kirjekuoriin.


Muutama lähempänä joulua suoraan saajan postilaatikkoon tai käteen toimitettava kortti täytyy vielä viimeistellä, mutta nyt täytyy rientää hetkeksi tonttupuuhiin, kun muu perhe on urheilemassa.

Mukavaa lauantaipäivää!


torstai 12. joulukuuta 2013

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki

Tänä vuonna en ole tainnut olla kovinkaan kiltti. Eilenkin tuli hermostuttua urheiluharjoituksiin lähteneille lapsillle siinä normaalissa missonmunpipo-jokuveimunhanskat-mikssätönitsiinä-lähtötuiskeessa. Harmittaa, mutta samaan hengenvetoon haluan myös kertoa, että en ole piilottanut lasten käsineitä (en edes niitä viidensiä, mitkä pelastin pihalta märkänä) ja että tuota harjoituksiin lähtemistä on meillä kyllä harjoiteltu pienimmänkin osalta noin viiden vuoden ajan. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa jo sujumaan. Siis pitäisi, eikö sinustakin?

Itseäni rauhoittaakseni otin kupin kahvia ja klikkasin auki suosikkijoulukanavani NACR -jouluradion, minkä rauhallinen joulumusiikki auttaa mielen kuohuntaan. Sinunkin kannattaa kokeilla, jos joulutohina alkaa käymään liiaksi mielenrauhan päälle. Kirjailen tästä kahvikupin ääreltä samalla muutaman materialistisen toiveen, jos lahjabudjetissasi on jotain minulle varattuna ja et sattuisi vielä tietämään mistä pidän:

  • Liukumaton, hajuton joogamatto
  • Ulkotyökäsineet
  • Raakasuklaata, mutta tavallinenkin tumma käy kyllä
  • Pyjama (perus puuvillaa, ei satiinia tai muuta liukasta materiaalia)
  • Harmaa lyhytnukkainen lampaantalja

Risujakin saa tuoda, jos niitä olen ansainnut, niillekin keksin kyllä käyttöä. Nyt täytyy rientää muihin askareisiin ja joulukorttipuuhiin. Aattoiltaa odottaen..


PS. En ole unohtanut jouluhiiren ohjeen tekemistä, mutta en vain ole vielä ehtinyt siihen tarttua.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Glögimaisteluja

Glögi lämmittää ihanasti, ihan sellaisenaan tai terästettynä. Lapsille maistuu Marlin perustiivisteestä tehty juoma, mikä taas omaan makuuni on liian makeaa, mutta kyllä sitäkin joskus tulee juotua kun tarvitsee nopeaa lämmikettä. 

Huomasin, että Marlin sivuilla on reseptejä jouluruokiin, missä on käytetty glögiä. Tähän mennessä olen käyttänyt sitä vain glögipäärynöiden ja hyydykekakun teossa. Tänä jouluna voisi kokeilla vaikka glögisilliä. Oletko sinä kokeillut mitään noista? Jos olet, niin tykkäsitkö?

Kuvassa näkyy viime viikonlopun testaukset. Tunnustan heti, että ostin tuon Blossan vuosikertaglögin pelkästään pullon perusteella. Punainen pullo on hyvännäköinen ja erottuu hyllystä edukseen, mutta sisältö oli minulle pettymys sekä väriltään että maultaan. Pullolle täytyy keksiä kuitenkin jatkokäyttöä vaikka kynttiläjalkana.


Oikeanpuoleista Lumoava Appelsiini-Suklaaglögiä maistettiin myös, ja sitä on vieläkin pullon pohjalla. Pidän kyllä sekä appelsiinistä että suklaasta, mutta en sittenkään glögin seassa. Tuoksukin oli jotenkin keinotekoinen. Eli ainoaksi ostokseksi jää tämäkin. Molempia näitä on testattu myös Ruoka.fi:ssä, eivätkä ne sielläkään saaneet huippupisteitä.

Näitä Lidlin glögejä sen sijaan voisin ostaa toistekin. Maku on mukavan mieto ja mausteinen. Hintakin on kohdallaan. Plussaa oikeasta viinipullonkorkista.

kuva via Lidl

Näiden lisäksi on maisteltu pullo Blossan viiniglögiä ja se taitaa olla tähänastisista mieluisin tämän Lidlin glögin ohella. Mitähän seuraavaksi kokeilisi? Vai pitäisikö keitellä glögi itse? Vaalea omenamehupohjaista glögiä olen joskus tehnytkin, mutta tumman tekeminen on testaamatta. Mielellään saa vinkata hyviksi koettuja reseptejä.

Illanjatkoja kaikille!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Hiiriä ja kissoja

Kylmenevät ilmat ovat saaneet aikaan sen, että välikatolla on rapissut monena iltana. Onneksi meillä on hiirtentorjunajoukot valmiina, jos rapina tulee liian liki. Tässä taloontulojärjestyksessä: HattiWatti, Pippuri, Iines ja Viiru.





Nuoremmat kissat ovat hiirten lisäksi hulluna villaan, joten tämä Facebookin Sisustushulluihin lisätyn kuvan innoituksena syntynyt jouluhiiri on myös suuressa vaarassa, ellei sen sijoituspaikka ole kissantassujen ulottumissa.


Tämän neulahuovutetun hiirulaisen villakuoren sisälta löytyy rautalankaa ja styroksmuna. Koska hiirenkään ei ole hyvä olla jouluna yksin, kysynkin teenkö sille kaverin? Entä haluatko, että otan työvaiheista muutamia kuvia tänne ohjeeksi? Kommentoi jos haluat, niin otan kameran huovutuskaveriksi.

Tässä sama hiiri vielä vanhan hiirenloukun päällä istuskelemassa. Häntä on tainnut jäädä loukkuun jumiin ja siksi siinä on nyt side. Loukku on peräisin mummolasta ja käytössä se ei enää ole painepesun jälkeen ollut. Loukku on iso ja majailee normaalisti astiakaapin päällä.


Mukavaa lauantaipäivän jatkoa!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä

Suomen syntymäpäivää vietetään kotosalla. Pieni lippu liehuu talon seinässä ja kynttilät on viritetty sytytysvalmiiksi. Kuvaa varten ne hetkeksi sytytinkin. Paisti on uunissa ja kohta päästään syömään. Saunassakin käydään.

Koristelut ovat yksinkertaisia, valkoinen hyasintti ruokapöydässä ja saliin toin vähän männynhavuja tuoksuntuojiksi.






  Toivon teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivän iltaa tämän upean musiikin ja videon kera. Meillä on niin kaunis maa.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukuussa ollaan

Viikonloppu vierähti vauhdilla urheilun ja keskimmäisen lapsen synttäreiden merkeissä. Joulukoristeet ja kyntteliköt on vielä etsimättä, mutta täytyy korjata tilanne pikapuoliin.

Pienenä päähänpinttymänä minulla on, että kynttilikön tai paperitähden "saa" ripustaa tai laittaa paikoilleen vasta kun on pessyt sen takana olevan ikkunan. Vanhojen ikkunoiden pesu ei vain olekaan mitään pikapuuhaa. Ensin pitää löytää oikeat ruuvimeisselit ja ruuvailla ikkunoita pitävät hakaset auki, sitten suostutella poka pois paikaltaan kenties leipäveitsellä vähän avustaen ja ottaa se alas hajottamatta sitä. Pestäviä pintoja isommissa ikkunoissa on 20 ja pienissä 16. Ikkuna tai pari päivässä on minulle sopiva tahti.

Kamerajalustan ja kameran välinen osa on hukassa, joten kaikki kuvat ovat melko tärähtäneitä ja hämäriä käsivaraotoksia. Ruokahuoneen nurkkaan toin pikkujoulukuusen ja istutin oksalle punaisia kangaslintuja (=tämän vuoden vuosikertakoristeet lapsille).


Peura pääsi jälleen kuvun sisään. Lumeksi valkoista villaa ja muutama akryylitimantti mukaan. Peuran olen ostanut valkoisena ja suihkinut kromimaalilla.


Ostin jo viikko sitten kolme hyasinttia ja yritin pitää niitä lämpimässä, että avaisivat kukkansa synttärijuhliin mennessä, mutta vain tämä sininen ehti kukkaan. Vaaleanpunaisen kukintaa ja tuoksua vielä odottelen, siinä on minusta SE oikea joulun tuoksu. Muuten olen herkkä (kemikaalien) hajuille, mutta näiden tuoksua siedän hyvin. 


Täällä paistaa aurinko, pakkasta on muutama aste ja tuulikin on tyyntynyt, joten täytyypä lähteä tekemään kuusitarkastus.