torstai 21. tammikuuta 2016

Aleostoksia ja joulu pakettiin


Tänäkin vuonna löysin muutaman kivan aleostoksen. Tässä kovat tavarat, pakettikortteja ja peltikyltti. Taisin olla liian myöhään liikkeellä, kun en vielä välipäivinä halunnut palata ostoshumun pariin.

Kuusi lähti meiltä poikkeuksellisesti jo loppiaisena, kun varisti niin kovin. Erilaisissa pahvilaatikoissa majailleet kuusenkoristeet ja muutkin mahdutin lähes kaikki läpinäkyvään varastolaatikkoon. Josko seuraavana jouluna löytyisivät kivuttomammin. 


Valkoiset kyntteliköt valaisevat pimeää vielä lasikuistin ja keittiön ikkunoilla, mutta punaiset kyntteliköt odottavat jo ensi joulua. Pakkaan nämä loput vasta kynttilänpäivänä. 

Monella näyttää olevan kaikki punainen jo visusti piilossa, mutta meillä sitä on vielä ripaus jäljellä. Sohvatyynyjen  pääliset ja punainen joululahjamatto. Alesta ostetut punaiset pellavaverhot ovat matkalla lähipostiin, joten ne pitää vielä sovittaa sopivatko vai tuleeko liiankin punaista. Vanhoja valkoisia varhojakin sovittelin ennen joulua, mutta nekään eivät näyttäneet hyvältä, joten verhojen vaihto jäi vaiheeseen.


Keittiössäkin on vielä punaruutuiset verhot. Laiskahko sisustaja perustelee itselleen, että kyllähän punainen sopii ystävänpäiväänkin, joten vaihdetaan vasta sitten ellei järjetön kevään ja vihreän kaipuu iske sitä ennen. Nämä punaiset täytyy vielä pakata pois toiseen laatikkoon minne tulee adventtina esiin otettavat tavarat ja lahjapussit.



Esikon verran kevättä päästin kuitenkin jo sisälle. Kiitos kun olet tässä hiljaisessa blogissani vieraillut. Lisäksi toivon sinulle oikein hyvää talvea, kevättä, kesää ja syksyä. Nähdään taas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥