perjantai 15. marraskuuta 2013

Kauppareissulla nähtyä

Poikkesin viikolla Prismassa ja katsastin pikaisesti joulukoristeosaston. Kaikenlaista löytyi ja hyllyt oli ryhmitelty mukavasti väreittäin. Jonkin verran löytyi myös värjäämätöntä puuta. Nappasin muutamasta suosikista huonon kännykuvan.


Näitä pöllöjä voisi pitää esillä joulun jälkeenkin.


Dymo laulamaan jos omistaa/löytää läpinäkyviä palloja. 


Näistä isosta lasipalloista tykkäsin kovasti.


Minulla on tapana hankkia tai tehdä vähintään kolme uutta joulukuusenkoristetta joka joulu. Meillä on kolme poikaa ja ajattelin, että näitä joulukoristeita isoina miehinä katsellessaan heille saattaisi tulla jonkinlainen mukava joulumuisto lapsuudesta. Kirjoitan koristeisiin myös vuosiluvun, jos se vain on mahdollista.

Koristeet jäivät vielä kauppaan, mutta yhden valkoisen paperitähden ostin. Lupasin itselleni, että saan ripustaa sen, kunhan ensin pesen ikkunan (ja tapetoin huoneen loppuun). Siihen asti mukavaa päivänjatkoa!

4 kommenttia:

  1. Ihania nuo pöllöt ja lintuset. Noi sopis nyt niin hyvin meidän muuttuneeseen tyyliin, tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja olivat, mutta pöllöt olivat tosin aika painavia, joten kuusen on syytä olla vahvaoksainen, etteivät putoa lattialle. Jospa ripustaisi ne ihan oksankarahkaan katonrajaan?

      Poista
  2. superbe toutes ces petites choses !

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥