tiistai 9. joulukuuta 2014

Pakkausnauhatähti

Tervehdys teille tästäkin blogista. Vauhdilla edetään kohti joulua, mutta nyt minäkin sain alkuun omat jouluvalmisteluni ja herätin blogin henkiin. Blogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, silloin kun on jotain kerrottavaa ja sopivasti aikaa sen kirjailemiseen.
Tänä vuonna olen melko poikkeuksellisesti jo aloittanut joulusiivouksen. Osasyy on harrastushuoneen valmistuminen ja lapsen syntymäpäiväkemut, mutta yritän muutenkin siivoilla paikkoja siten, ettei enää aatonaattona tarvitsisi sen takia hermoilla. Olisi niin helppo vain siivota suitsait, mutta meillä (kuten varmaan melkein kaikissa lapsiperheissä) siihen liittyy myös suoranaista raivausta ja pienten/rikkinäisten/tarpeettomien tavaroiden ja vaatteiden karsimista/kierrätystä jne. Eihän siinäkään mitään jos vain kippaisi ylimääräiset roskiin, mutta kierrättäjän ääni pään sisällä nakuttaa, että käyttökelposta ei heitetä roskiin ja roskankin pitää mennä oikeaan osoitteeseen.

Joulukorttituskankin kanssa olen etuajassa. Eilen iltainen tuumiskelu ja Pinterestissä seikkailu sytytti lampun, ja nyt tarvitsee enää tehdä ne kortit. Postimerkitkin on ostettuna. Sisäinen pessimisti kyllä yrittää kuiskia, että "niin-niin odotas vaan kun tulee se 12. päivä ja korttien pitäisi olla siinä punaisessa kuoressa", mutta en aio välittää siitä vaan aion saada kortit ajoissa postiin. Piste :)

Lahjapuoli on karttunut pitkin syksyä, mutta monta muistamista pitäisi vielä keksiä. Niin, ja tehdä jotain pientä tämän iltaisiin koulun joulumyyjäisiin. Verstas kutsuu siis kohta, mutta sitä ennen laitan ohjeen tyngän kierrätyskoristeeseen, mitä oli pakko kokeilla, Näitä pakkausnauhoja kuitenkin kulkeutunee postimyyntipakettien kyljissä moneen talouteen.

Tarvikkeet: pakkausnauhaa, sakset, nitoja, teippiä, mitta tms
Mittaa ja merkitse nauhasta tähden sakaran pituus käyttäen apuna mittaa tai jotain muuta käsillä olevaa, vaikka lehden reunaa.
Muodosta mitatusta nauhalenkin loppupäästä haluamasi mallinen sakara. Tässä on tehty sakarasta kolmilehdykkäinen. Kiinnitä asentoonsa nitojalla ja/tai teipillä.
Jatka nauhaa taittamalla seuraavaan sakaraan ja tee halutessasi väliin pieni sakara.
Taittele sakaroita koko nauha loppuun ja jätä pieni pätkä osien yhdistämistä varten. Tee yhteensä neljä pääsakaraa ja neljä välisakaraa, tai haluamasi määrä.
Kiinnitä osat toisiinsa nitomalla.
Jos nauhaa on vielä jäljellä, voit tehdä siitä lisälenkkejä. Tässä tehdään välisakaraan lisälenkit sivuille ja nidotaan kiinni.
Jos tähti ei tahdo pysyä suorassa, sitoa sitä keskeltä rautalangalla. Ripusta naulaan tai korista pienemmällä tähdellä vaikka lahjapaketti. Koriste sopii myös ulos.

Tsekkaa myös viime vuotinen pakkausnauhaidea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥