Mihin aika katoaa?

Nyt ollaan siinä pisteessä, että tuntuu ettei aika riitä mihinkään ja pitäisi tehdä vielä vaikka mitä. Toisaalta tuntuu, että ei oikein jaksaisikaan. Tekemättömät työt ja jaksamattomuus ovat huono yhdistelmä, vähemmästäkin sitä tahtoo pinna kiristyä vaikkei tahtoisikaan.

Siivouksesta en isoja paineita ota, ihan normaalisiivous pölynpyyhintöineen ja lattianpesuineen saa riittää. Ikkunat olisin halunnut pestä, mutta näillä pakkasilla vanhoihin tuplaikkunoihin kajoaminen ei ole järkevää, eikä se edes onnistuisi kipeällä ranteella. Eli vapautus itselle siitä puuhasta.

Pieni nipottaja minussa tökkii jossain pään sisällä ja kertoo, että keittiökaapin päälisetkin ovat ihan kamalassa rasvapölyssä. Minä puolestani näytän nipottajalle pitkää nenää ja käyn kohta nyppäämässä kaapin päälle viime siivouskerralla huolella asettelemani A-neloset pois. Sitten vain ovien, hellan ja tasojen pesu. Helppoa, kun vain saisi aloitetuksi.

Monesti olen vaihtanut osan talon verhoistakin, mutta sisustuksen vaalennuttua voi käyttää samoja vaaleita ympäri vuoden. Kätevää. Ainoastaan keittiöön olen vaihtanut tutut punavalkoruudulliset sivuverhot. Verhoilla on paljon enemmän merkitystä silloin kun ulkona on synkkää ja mustaa. Nyt maisema on niin kaunis, ettei sitä tarvitse verhoilla peittää.

Mies pesi saunan ja pesuhuoneen viikonloppuna, joten se asia on kunnossa. Saunatyynyt vielä pesukoneeseen pyörimään ja vihta valmiiksi lauteille odottamaan. Aatonaattona napsaisen pesuhuoneeseen vielä muutaman kuusenhavun koristeeksi ja tuoksuksi.

Isoin souvi tulee olemaan keittiössä, missä pöydällä nököttää mm. pylväsporakone, työkaluja, huovutusvillaa, puristimia, puolivalmiita munakaappeja sun muuta tarpeellista.. Lisään tähän nyt kuitenkin vielä, että emme me sentään joudu tuolla samalla pöydällä arkisin aterioimaan, vaan syömme viereisessä huoneessa. Jouluksi haluan kuitenkin kaikki työstä muistuttavat asiat piiloon ja tuon pöydän ruokien tarjoulupaikaksi.

Lastenhuone onkin sitten ihan oma lukunsa ja siitä on turha stressata (vaikka silti stressaan). On nimittäin melko lailla sama siivoanko siellä vai en. Samalta se huone kuitenkin näyttää muutaman tunnin päästä. Ja varsinkin sen jälkeen kun niillä uusilla lahjoilla on leikitty.

Lahjaostoksilla täytyy vielä käydä. Miehen kanssa sovittiin, että emme osta toisillemme mitään isompaa. Tätä kirjoittaessani muistin heti, että minähän olen jo hankkinut jotain ;) Lahjalistaa pidän tuttuun tyyliin tietokoneella (taulukkolaskennassa). Siellä sitä on helppo muokata ja tulostaa tarpeen vaatiessa. Lapsetkaan eivät osaa olla siitä kiinnostuneita, vaikka se tuossa taustalla auki olisikin.

Kuusi meillä jo on, siitä kiitos kälyn perheelle. Koristeetkin suurinpiirtein mietittynä, joko uudella tapaa pastellisina tai sitten vanhalla tapaa perinteisinä. Näkee nyt mikä sitten on aatonaattoillan lopullinen fiilis ja kummat laitetaan.
 
Lähes kaikki jouluruuat meillä tekee mies, joten jos minä saan lahjat hankittua ja paketoitua sekä siivottua kodin kuntoon, niin ehkä jo tänä jouluna pääsen toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni. Monta vuotta olen odottanut sitä aikaa, että voisin katsoa Lumiukon ja joulurauhan julistuksen ihan rauhassa. Istuisin sohvalla juhlavaatteissa ja siemailisin rauhassa glögiä tai lasillista kuohuvaa.

Todellisuus on kuitenkin tähän asti ollut ihan toinen.. joulurauhan julistuksen olen toki nähnyt, mutta hikipäässä verkkareissa seisten. Sen jälkeen olen yleensä vielä imuroinut kuusenneulasia ja järjestellyt paikkoja, pukenut lapsia, etsinyt pöytäliinoja ja kynttilänjalkoja, vienyt tyhjiä koristelaatikoita vintille jne.. ja suvun kolistellessa kuistilla olen pukenut vaatekaapista päälleni jotain säädyllisempää vaatetta.

Joulupukkikin meille kaiketi vielä tulee. Tai ainakin hän on kovasti toivottu vieras. Eskarilainen ainakin uskoo vielä joulupukkiin ihan täysillä. Ongelmana on vain, että tunnistavatko lapset meidän pukin, kun hän on tullut lapsille tutuksi muutenkin tämän vuoden aikana.

Nähtäväksi jää käykö meillä vain tonttu kolistelemassa ja nakkaamassa säkin portaille, kuten kävi pikkujoulunakin. Tuolloin havahdutiin outoon kolinaan ja vain lyhty nähtiin pimeässä metsässä. Liekö ollut tonttu metsäkauriin kyydissä kun niin nopeasti pystyi kulkemaan.

Tällaisia mietteitä tänään ja näin meillä, miten teillä? Mukavaa Tuomaanpäivän jatkoa.

Ps. Vielä kerran kaunis kiitos Titille kuvissa näkyvistä ompelutöistä; sukasta, tuoksupussista ja sydämestä.

Ps2. Ja ihan loppuun vielä linkki tähän iki-ihanaan, vuonna 1982 ilmestyneeseen animaatioelokuvaan, jonka tunnusmusiikin kaikki varmasti tuntevat.