Joulukuusi 2009 |
Sitä edellisenä vuonna, saliremontin välivaiheessa, kuusessa oli punaisia palloja, olkikoristeita ja (osto)huopakoristeita. Edelleen karu, mutta aika perinteinen koristelu.
Joulukuusi 2008 |
Kuusi 2007 |
Kuusi 2005 |
Kuusi 2004 |
Nyt tuntuu, että aikansa kutakin. Vaikka en ole mikään ylettömän kimalluksen ja krumeluurien ystävä, niin tahtoisin pikkuisen enemmän jotain kuin viime vuosina. Olkikoristeista pidän kyllä edelleen, mutta jotain VALKOISTA pitää kyllä kuuseenkin saada (kun sillä muutenkin tätä taloa nyt kyllästetään).
Luulempa, että viimeksi käytössä olleet hopeanväriset muovipallot joutuvat muokkauksen kohteiksi. Ja sitten voisi tehdä pieniä tötteröitä, jos semmoisia vain osaan tehdä. Ja ehkä jotain hillityn väristä paperista lippunauha? Ja kenties ne rakkaimmat vanhat koristeet kuitenkin sinne sekaan?
Yleensä meillä on siivottu aatonaattona kuin heikkopäiset, ja ihan viimeiseksi illalla on tuotu kuusi saliin. Pihalla säilytetty kuusihan on yleensä jäinen tai ainakin märkä, joten koristelu kannattaa siirtää suosiolla aattoaamulle. Tähän asti lapset ovat hoitaneet sen isän avustuksella. Myöhemmin olen sitten vaivihkaa siirrellyt palloja, jos ovat olleet kovin keskittyneet yhteen kohtaan.
Kun tässä kovasti suunnittelee koristeita, niin voi aattoaamuna huomatakin, että koristeet jäi tuunaamatta. Mutta mitäs siitä? Sitten vain kaivetaan ilolla vanhat koristeet esiin ja koristellaan kuusi niillä. Mutta suunnitelmia sentään on. Onhan sekin jo jotain. Jos ei tänä vuonna, niin ehkä ensi vuonna sitten?
Haluaisin kyllä tuoda kuusen sisälle paljon aikaisemmin, mutta salissa on talon ainoa tulipesä, ja sitä lämmitetään päivittäin. Joskus kuusi on kestänyt varisematta Nuutinpäivään, joskus ollaan jo loppiaisena oksittu kuusi paikallaan.
Vaihteletko sinä kuusenkoristeita vuosittain vai onko kuusesi samanoloinen joka vuosi? Vai onko sinulla kuusta ylipäänsä? Entä mistä kuusi tulee?
Meillä on onni omistaa pieni pala metsää ja paljon kuusiakin siellä on, mutta voi.. ne ovat semmoisia vieri vieressä kasvaneita, honteloita ja roikko-oksaisia. Neulasekin noin puolen sentin välein. Ehkä sieltä joku kelvollinen yksilö silti taas löytyy. Täytyisi ensi keväänä yrittää siirtää sieltä pieniä taimia pellonlaitaan kasvamaan ja tuuheutumaan. Oikea leikkaustekniikkakin pitäisi kyllä opetella.
Viime vuonna ihailin ostokuusien tuuheutta ja väriä. Oksatkin taipuivat kauniisti ylöspäin. Tanskalaisia taisivat olla. En vain osaa antaa periksi ostokuuselle, tai ehkäpä suomalaiselle sentään.
Miten olisi vaikka tällainen pieni pippurinen kuusi? Tikku pystyyn vaikka perunaan ja chilit narulla tai rautalangalla tikkuun kiinni. Voisi toimia chilinystävän joulukukkanakin.
Chilikuusi |
Meillä on samat koristeet, joka vuosi hiukan lisätty, olleet jo yli 20 vuotta. Sain silloin 4H-kerholaisten joulukuusikilpailun voittajakoristeet itselleni ja mm. samat mökit laitetaan edelleenkin kuuseen. Joitain huonompia koristeita olen heitellyt pois, joitain on tullut lisää, kun ollaan saatu esim. pikkujoululahjoina. Meilläkin kuusenkoristelu on ollut miehen ja lasten hommia.
VastaaPoistaMeillä tuodaan kuusi aatonaattona sulamaan pesuhuoneeseen ja aattoaamuna laitetaan paikalleen. Siivous on sitten vähän niin ja näin. Milloin mitenkin. Viimeinen imurointi kuusen sisälle tuonnin jälkeen. Mutta siivouksesta ei oteta stressiä: ehkä sammutetaan valot ja laitetaan kynttilät!
En minäkään ole mikään siivousfanaatikko, mutta tykkään siitä raikkaasta tuoksusta mikä tulee kuin lähes kaikki tekstiilit ovat olleet pihalla raikastumassa ja muut paikat on luututtu puhtaaksi.
VastaaPoistaTästä voi siis päätellä, että meillä ei kovin usein kunnon suursiivousta harrasteta. Eipä ole kamalasti kyllä mattojakaan mitä tampata, eikä muuten ole tamppaustelinettäkään vielä, mutta vastahan tässä on 10 vuotta asuttu :)
Mitään kaappeja en kyllä siivoile, ovien pintapesu saa riittää. Ja kaapin siivoan sisältä silloin kun se on riittävän roskainen tai likainen, oli kesä tai talvi.
Ihana joulublogi sinulla. :)
VastaaPoistaMeillä ei vielä kuusta ole, mutta silloin meillä kotona aina koristeltiin kuusi samoilla koristeilla ja siitä tuli aina yhtä ihana.<3 Meillä piti olla muovikuusi, koska äitini on allerginen aidolle kuuselle. Isän piti päättää nakkaako äidin pihalle vai kuusen, päätti sen kuusen nakata. :D
Tänne uuteen kotiin mietitään vielä joulukuusta ja koristelua, mutta kyllä meiltä sellainen pieni 30cm pitkä kuusi löytyy, jos sen vielä tänä vuonna koristelisi ja ensi vuonna sitten hommaisi sen ison kuusen. Muovinen kuusi se kuitenkin tulee olemaan, jos halutaan äiti vierailulle joulun aikaan. :)
Kuusi on must, mutta se tulee sisään vata just joulun alla, ettei ole ihan kaju jo aattona. ;) Ostokuusella mennään, pihalla kasvaa kolme erilasta kuusta, jotka on kai kymmenen metriä korkeita. Ei siis joulukäyttöön sopivia. (Sitäpaitsi ne peittää soopivasti näkyvyyttä naapuriin.)
VastaaPoistaKoristeet vaihtelee. Meille on vuosien mittaan kertynyt kaikenlaista. Lasipalloja, lasikelloja, olkikoristeita, puunvärisiä ja punaisia aarikan koristeita, pellavaenkeleitä, hopeanauhaa... Kaikki laatikoissa oleva ei pääse joka vuosi kuuseen, kun muuten olisi ihan sama mitä siellä alla on. Fiiliksen mukaan valitaan vuosittain esille pääsevät. Tietyt lasikoristeet on kuitenkin joka vuosi esillä. Aidon lasipallon pinta on vaan niin kaunis minun mielestäni.
Meille kuusi haetaan omasta metsästä, milloin minkäkin näköinen. Kauniit kuuset kasvavat yleensä sellaisella paikalla ettei niitä raaski kaataa. Koristeet ovat vuodesta toiseen samat, minun tekemät, materiaalina pääosin olkea ja punaista huopaa. Mukaan tulee lähes joka vuosi joku lahjaksi saatu koriste. Haluan, että meillä on kaikki valmista aattoaamuna, joten kuusi tuodaan edellisiltana sisään ja koristellaan.
VastaaPoista