torstai 16. joulukuuta 2010

Tötteröitä


Olen ihaillut monissa blogeissa kaikenlaisia tötteröitä. Vaiko tuuteiksi vai peräti struuteiksi näitä pitäisi kutsua? Pitkällisen kypsyttelyn jälkeen sain aikaiseksi tehdä niitä itsekin. En tehnyt tötteröitä kankaasta, vaan oikaisin ja käytin materiaalina paksuhkoa tapettia. Tätä ruusunupputapettia olen joskus löytänyt poistokorista yhden rullan kympillä (markka-aikana).


Isoa kulhoa apuna käyttäen piirsin tapettiin ympyrän. Leikkasin ympyrän irti ja taittelin, ensin puoliksi ja vielä toisen kerran puoliksi => neljä osaa. Ympyrästä saisi kenties viisikin tötteröä, mutta työtä nopeuttaakseni jaoin ympyrän vain neljään osaan.

Tötterö rullalle ja liimaus kuumaliimalla. Yläreunan niittaus ensin helpottaa liimaamista. Koristeeksi reunaan voi laittaa esim. nauhaa, pitsiä, kanttinauhaa jne. Kätevintä lienee liimata nauha ensin tötterön sisäreunaan.



Koristele valmiita tötteröitä tarroilla, papereilla, pitseillä jne. Tee sivuille reiät (reikäpihdeillä, piikillä tai meistillä) ja pujota tötteröön ripustuslenkki narusta tai nauhasta.


Kuusen ripustettavat tötteröt kannattaa täyttää kevyillä jutuilla. Ensimmäiseen tötteröön hyppäsi pupu ja toiseen kokeilin tulilatvan oksaa.

Karkki lienee lapsiperheessä huono vaihtoehto täytteeksi. Tai ehkei sittenkään.. voitin nimittäin juuri jouluarpajaisissa liköörikonvehteja ja annoin lasten maistaa niitä (roskaämpärin päällä). Tuloksena se, että eivät taatusti ota lisää. Enkä ota kyllä minäkään, eikä mieskään. Kuka ihme niistä tykkää? Tiedätkö ketään?


Minä aion ripustaa tötteröni joulukuuseen ja siksi kokeilin kuistin pikkukuusessa miten ne sopivat väreiltään yhteen oman puodin lintupönttökoristeiden kanssa. En ole koskaan ollut pastellivärien perään, mutta tänä vuonna kuusesta taitaa tulla ihan eri värinen kuin aikaisempina jouluina. Nyt täytyisi vain löytää riittävän tuuhea kuusi, missä olisi oksia mille koristeita ripustaa.


Mukavaa torstaipäivän jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Minä nimenomaan tykkään liköörikonvehteista ja tummasta suklaasta, muuten en paljoa suklaata syökään! Juu, ja minulla on tosi outo makuaisti, yleensä tykkään just sellaisesta, mistä toiset ei.Johtuukohan se luonteesta...? :-)

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kuulla, että sinä pidät noista. Olen minäkin noita joskus oikein kovassa suklaanhimossa syönyt, ensin puraissut päästä ja valuttanut litkut viemäriin ;)

    Pakko niiden on monelle maistua, eihän niitä muuten kannattaisi valmistaa.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥