sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Nekkuja

Juuri kun olin eilen kirjoittanut postauksen loppuun, että nyt jos koskaan pitäisi olla kiltti, menetin itse hermoni. Heti kirjoittamisen jälkeen aloin tekemään nekkuja. Kun sain ainekset kattilaan ja kattilan liedelle, lapset huusivat äitiä apuun laminointikoneen rytättyä muovin sinne sisälle. Minähän menin ja arvaatte varmaan mitä sillä välin keittiössä tapahtui...


Osa keitoksesta päätyi hellalle ja kärähti kuuman levyn reunoihin hankalasti siivottavasksi ruskeaksi mönjäksi. Onneksi jotain sentään jäi kattilaankin.


Nekkupaperit (leivinpaperia) muotoilin käyttäen apuna pahvista kartiota ja tökkäsin ne sen avulla riisiin. Kuuman massan kanssa sottasin urakalla, mutta kyllä sitä muotteihinkin meni. Grillitikkuja ei ollut, mutta onneksi askartelupakista löysin jonkinlaiset tikut.


Tämän aineksiltaan helposti muistettavan ohjeen löysin Mallan makeista

2 dl sokeria
2 dl vaaleaa siirappia
2 dl kermaa

Vaaleaa siirappia minulla ei ollut, joten käytin tummaa. Kermana käytin kahvikermaa. Keitokseen lisäsin vielä ripauksen vaniljasokeria.


Yllätyin että näistä tuli lopulta melko pehmeitä. Muotteja täyttäessäni loppumassa kiehahti kunnolla ja siitä tuli semmoista sementtiä, että sopisi hyvin laihduttajan karkiksi. Mitään ei nimittäin lusikkasta irronnut, ei nuolemalla eikä hampaillakaan ;) 

Ilman käärettä oleva nekku kuitenkin suli jo muutamassa minuutissa kiinni lautaseen ja oli koostumukseltaan mukavan sitkeää. Luultavasti nämä katoavat jääkaapista nopeasti, joten täytynee ostaa kokeeksi myös tuota vaaleaa siirappia ja tehdä uusi satsi. Samalla voisi koettaa lisämaustamista karkkirouheella. Mallan kehumat turkinpippurinekut kun kuulostavat aikas hyviltä.


Makoisaa alkavaa viikkoa!

3 kommenttia:

  1. Kauniilta nämä kuvasi näyttävät, vaikea kuvitella sitä raivaria näitä katsellessa;)
    Jotenkin karkkien teko kuuluu niin osana joulunodotukseen!

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta karkkien saralla. Tähän asti on riittänyt, että jouluna on rasia tai pari suklaakonvehteja. Muksuille toki on ollut muitakin (osto)karkkeja ja pähkinöitä/rusinoita. Olen yrittänyt koko vuoden vierottua sokerista, vaaleista jauhoista yms mutta otan loppuvuoden rennosti ja maistelen myös makeita herkkuja.

    Kun erilaisia pähkinöitä ja tummaa suklaata syö usein, tekee jouluna mieli erilaisia makeita kuin aikaisemmin.

    VastaaPoista
  3. Nam... noita olen tehnyt viimeksi vuosikausia sitten ; ) Niitä kun on vähän vaarallista tehdä, syön niitä nimittäin ihan liikaa, hih ; )

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥