torstai 8. joulukuuta 2011

Oksakoriste ja vanha kosiokirje

Kävin tänään vintillä joulukoristeita etsimässä. Koristeet jäivät löytämättä, mutta otin mukaani tämän oksanpätkäkoristeen. Tällä kertaa sen sisälle ei tullut kukkaa, vaan tuikkulasi ja tuikku.


Raivasin saliin jo joulukuusen paikan ja samalla kertaa myös muutama pikkukaluste vaihtoi huonetta. Pieni pesukomuutti oli aikaisemmin yöpöytänäni, mutta nyt se muutti saliin. Ja kaveriksi komuutille hain vintistä vanhan komeronoven.


Ihailen teidän upeissa sisustusblogeissanne kauniita asetelmia, mutta itse en niitä kyllä osaa tehdä. Komuutin päälle on nyt vain sijoitettuna pienet joulupuut, jotka olen tehnyt liimaamalla raidan kuorta pahvikartion päälle. Puiden latvoja somistavat tuohitähdet.


Vanha kirja on kuulunut isoisoisälleni ja se on painettu Hämeenlinnassa vuonna 1906. Laitan tähän kuvan eräästä kirjan sivusta, missä on mallikirje leskelle osoitetusta kosintakirjeestä. Aika hurmaava, jos pystytte tuota vanhaa tekstiä lukemaan.


Tein tästä kuvasta viime vuonna Hannan (Metsänlaidan joulunodotus) inspiroimana muutamia joulukortti-pohjia tulostamalla kuvan harmaalle kartongille. Kartongista leikkasin sitten siivet, joita "vanhensin" Distress Inkillä, painoin kirjainleimasimilla punaisella askarteluvärillä hyvää joulua -tekstin ja lopuksi laitoin ripustunlenkin.

Yhtään kuvaa en tainnut näistä siipikorteista ottaa, eikä niitä jäänyt itsellekään. Lopettelen tällä kertaa oksanpätkistä tehdyn kynttiläpurkin- tai kukkaruukunsuojan ohjeeseen.

Koriste oksanpätkistä

Tarvikkeet: 10-15 cm oksanpätkiä, porakone ja pieni
puuporanterä, rautalankaa, puuhelmiä, pihdit ja oksasakset.

Sisälle tulevan kukkaruukun peittämiseen esimerkiksi
sammalta, sisalkuitua tai turvepellavahuopaa.

Koristeruukku kootaan kahdella oksien läpi pujotetulla
raulankavanteella. Ylimmäiseen vanteeseen pujotetaan
lisäksi helmiä, jotta ruukku levenisi ylöspäin.

1. Asettele oksat pöydälle vierekkäin. Leikkaa tai
sahaa sivuoksia tarvittassa pois Yritä pitää
alareunat suurinpiirtein samalla tasolla.

2. Poraa jokaisen oksan läpi kaksi reikää.
Ensimmäinen reikä porataan noin kahden sentin
päähän oksien alareunasta ja toinen noin 5-7 senttiä
ylemmäksi.

3. Katkaise rautalangasta noin 10 cm sisälle tulevan
kukkaruukun pienintä ympärysmittaa pidempi
pätkä.

4. Pujota oksat alempana olevista rei’istä
rautalankaan.

5. Katkaise rautalangasta noin 10 cm sisälle tulevan
kukkaruukun suurinta ympärysmittaa pidempi
pätkä.

6. Pujota rautalanka ylemmäksi tehtyjen reikien läpi
ja laita jokaisen oksan väliin lisäksi helmi. Helmien
sijasta voit käyttää myös ohuita oksasta sahattuja
paloja, joihin sahaat keskelle reiän.

7. Päättele rautalangan päät löysästi.

8. Kokeile miten ruukku pysyy pystyssä ja lyhennä
tarvittaessa ruukun alaosan oksia.

Mukavaa illanjatkoa!

2 kommenttia:

  1. Tosi soma tuo oksanpätkistä tehty koriste. :)

    VastaaPoista
  2. Tuli tässä juuri mieleen, että tuommoisista erimittaisista pätkistä tulisi helposti myös joulupuu. Poraisi vain yhden reiän oksan keskelle ja keräisi pätkät vaikka sukkapuikkoon tai coctailtikkuun pisimmästä lyhimpään.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥