tiistai 20. tammikuuta 2015

Joulu pakettiin


Viimein on tämäkin tupa riisuttu joulukoristeista ja kuuset on viety pihalle. Koristeet pakkasin lopulta taas kerran pahvilaatikoihin, mutta tällä kertaa teippasin laatikoiden kylkiin koristepaperia. Kenties löydän ne ensi jouluna helpommin tavallisten laatikoiden joukosta.

Isommassa on kuusenkoristeita ja pienemmässä jo pikkujouluna tarvittavia juttuja tonttulakkeineen. Muksujen pöytäkuusi pussitetaan ja viedään koristeineen. Kälyn aattona lainaamat vintage-joulukuusenkynttilät palautan, etten vaan hukkaa niitäkin ;)


Keittiössä on vielä punaruutuiset verhot ja kynttelikkö, mutta niiden kanssa en pidä kiirettä. Kynttelikkö siirtyy omaan laatikkoonsa komeroon viimeistään kun tarvitsen apupöydän taimikasvatukseen.

Joulukuuset lähtivät, mutta yksi kuusi jäi. Sain tämän huonekuusen vanhemmiltani jouluaatona. Olen haaveillut huonekuusesta ennenkin, mutta ovat olleet niin hintavia, etten ole raaskinnut ostaa. Tuo salin kaakkoisnurkka on oikeastaan talon ainoa valoisa paikka talvella, mutta metrin päässä molemmin puolin on isot vesipatterit. Lisäksi huoneessa on vielä päivittäin käytössä oleva kakluuni, joten suihkupullu täytynee kaivaa esiin. Ehkä kuusi tarvitsee myös vaihtaa isompaan ruukkuun, että multa pysyy varmemmin kosteana. Hoito-ohjeita kävin heti lunttaamassa Sarin joulublogista


Selvästi olisi jo valoisampaa, jos vain lumi pysyisi maassa. Hiihtokelejä odottelen, mutta enpä tiedä tarviiko suksia hakea varastosta ollenkaan, kun vuorotellen on joko loskaa tai hitu lunta maassa. Kevättä kohti kuitenkin mennään. Niin ja uutta joulua. 11 kuukauden päästä on varmaan taas kiirus. Ehkä silloin on taas jotain raapusteltavaa tännekin? Ja varmaan sitä ennenkin saattaisi asiaa olla, mutta en taida tähän blogiin muita juttuja sotkea. Pysyköön tämä pelkästään joulublogina, vai mitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥