Loppiainen, joulun loppu? Ei kuitenkaan vielä meillä, tai ainakaan minulla. Vaikken minäkään Tapanin jälkeen ole joululauluja kuunnellut enkä tonttulakki päässä istunut, niin joulukuusi on vielä salissa ja pikkukuusi ruokahuoneessa. Joulukoristeetkin, ne vähät mitä löytyi, ovat vielä paikallaan. Vähyys johtui siitä ettei varsinaista kuusenkoristelaatikkoa löydetty vintin kätköistä. Eihän se sieltä minnekään karannut ole, joten josko ensi jouluksi löytyisi. Aattona jouduttiinkin sitten inspiroimaan kuusenkoristeita aiemmin askarrelluista massakoristeista. Onneksi joku muu koristelaatikko sentään löytyi, ettei ihan koristeetta kuitenkaan oltu.
Kuusikatastrofi (kaksi pihan laidalta kaadettua kuusta, joista kumpikaan ei kaadettuna oikein miellyttänyt, mutta kapeampi otettiin sisään) jää kyllä mieleen, mutta laitan tähän nyt vielä muistoksi yhden kuvan sekametelikuusestamme. Melkoinen rimpula ja kälyn (Kiitos vielä!) tuomat sähkökynttilätkin on tuohon lisätty vasta koristeiden laittamisen jälkeen. Koristelu on lasten käsialaa, enkä ole siihen yhtään koskenut vaikka aattona ajattelin, että täytyy kyllä vähän fiksata.
Pikkujoulukuusikin on vielä ruokahuoneen nurkassa ja siihen on tullut pienet kerkätkin. Repäisin tuon ojanpenkasta marraskuussa ja siinä on hieman juurtakin mukana. Liekö siinä syy kestävyyteen?
Koristeita eniten taitaa olla lastenhuoneessa, mutta siellä en jostain syystä viitsinyt kuvata mitään. Tässä muutama kuva muualta talosta.
Oi nam, mullekin maistuisi taas jo jouluruuat :P
VastaaPoistaMiehelle perustelin eilen, etteivät nuo laatikot ainakaan täällä satakunnassa ole mitään pelkkiä jouluruokia vaan perinteisiä pitoruokia. Vanhemmilla on usein porkkanalaatikkoa lihapadan kanssa, Itsetehty rosollikin on niin hyvää, että paljon useammin voisi tehdä. Ainoa ongelma itselläni punajuuren käytössä on sen hidas kypsyminen, mutta keittelen sitä joskus ja teen simppelin salaatin siitä, rucolasta ja fetasta.
PoistaMulla oli vielä pakkasessa porkkana- ja lanttulaatikkoa ja sulatin niitä härän entrecote-pihvin kaveriksi. Hyvältä maistuivat taas pienen tauon jälkeen :) ihanaa, kun jollakin muullakin on vielä joulu. Meilläkin on vielä täysi joulu päällä, mutta vähitellen kai sitä pitää alkaa karsimaan pois.. Kuusi saa kyllä olla ainakin Nuuttiin asti :)
VastaaPoistaTaidan myös pakastaa osan noista eilen tehdyistä. Uskoisin niiden maistuvan taas makoisalta vaikka hiihtoloman aikaan, jos nyt pakkasia vielä saadaan. Hiihtokeleistä ei taida uskaltaa haaveillakaan, vaikka sentti yöllä lunta tulikin.
Poista