perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulusauna

Joulusiivous meillä on vielä tekemättä ja saunakin kuuraamatta. Siitä huolimatta kirjoitan hieman joulusaunasta.


Lapsuudesta muistan kuinka erityinen tunnelma joulusaunassa oli. Putipuhdas, raikas ja härärästi valaistu sauna. Vienoon vihdantuoksuun sekoittui ripaus kuusimetsää koristeeksi tuodusta havunoksasta. Rauhallista ja hiljaista, löylyttelyn välissä ehkä lasillinen raikasta limonaadia tai mehua, takaisin lauteille, varovaista vihtomista, kunnon pesu ja sitten jäähdyttelemään pukuhuoneen hämärään. Ja päälle puhtaat vaatteet.

Nykyisin tuo muistiinpiirtynyt tunnelma jää hieman vajavaiseksi ja kolmen rasavillin vanhempana, joulusauna on suosiolla siirtynyt aatosta aatonaattoillalle. Aattona tuntuu olevan niin paljon puuhaa, että saunomisnautinto vain kärsisi kiireestä. Eli saunaan mennään myöhään aatonaattona kun suurin osa siivouksista on saatu tehtyä ja kuusi tuotu ulkoa sisään.

Edelleen joulusaunassa ollaan kynttilänvalossa ja siellä myös yritetään (!) käyttäytyä normaalia rauhallisemmin. Jokainen useamman lapsen äiti ja isä varmaan tietää ettei se ihan helppoa ole kun ilmassa väreilee selvästi aistittava joulujännitys. Niinpä meillä onkin sitten suosiolla pistetty lauluksi pulinan alettua. Saunassa raikuu koulussa opeteltuja ja muita suosikkijoululauluja. Välissä tietenkin kuulostellaan kuuluuko jostain tontun askelia. Ja juodaan limonaadia. Ja pukeudutaan puhtaisiin yöpukuihin ja mennään riisipuurolle.


Meillä on kooltaan pieni ja hankalasti siivottava sähkösauna, missä emme yleensä vihdo, vaan käytämme kiukaalla tuoksuöljyjä. Vihtomista harrastetaan lähinnä kesäisin mummolan pihasaunassa. Nyt ostin kuitenkin oman kylän joulumyyjäisistä aidon vihdan ja se pääsee käyttöön. Vihtomisen jälkeen saunan saakin sitten varmaan siivota uudestaan, mutta se on sitten sen ajan murhe se.

Koska ja miten teillä saunotaan jouluna? Vai saunotaanko ollenkaan? Onko sinun joulusaunassa erityinen tunnelma?


Lempeitä löylyjä!

3 kommenttia:

  1. Jouluna saunotaan jouluaattona ja mukana on vihta, jos vain onnnistutaan jostain semmoinen metsästämään. Kesällä kun ei koskaan muka muista :-)

    Aatto on arkipäivä, täynnä touhua ja vilskettä - vasta joulupäiväksi rauhoitutaan. Sehän se "oikea" joulu on, ja siihen valmistaudutaan saunomalla edellisenä päivänä. Saunon paljon muutenkin, mutta pyhäpäivien aattona _aina_. Kaikkia kummallisuuksia sitä tärkeänä pitääkin.

    Jos jotain haluaisin muuttaa, siirtäisin lahjatkin joulupäivän puolelle. Ehkä joskus...

    VastaaPoista
  2. Meillä saunotaan myös jouluaattona joskus iltasella ja kaikessa rauhassa...hämärässä...hiljaisuudessa...kynttilöiden lempeässä valossa.
    Löylyveteen sekoittelemme jouluntuoksuja.

    (Vihta kuuluu meillä vain kesään.)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne. Minäkin olen monesti sitten vielä aattoiltana hipsinyt miehen kanssa kahdestaan yösaunaan.

    Nyt saa sitten joulu tulla jo saunankin puolesta sillä mies kuurasi sen tänään puhtaaksi.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina, kiitos ♥